Takavarikko
Muutoin rikoslain 10 luvun 3 §:n 1 momentin edellytys siitä, että liipaisinrikoksen tulee voida tuottaa taloudellista hyötyä sekä että olettama siitä, että omaisuus on peräisin rikollisesta toiminnasta, vastaavat lähtökohdiltaan direktiivin 5 artiklan velvoitetta. Säännöstä selvennetään johdanto-osan kappaleessa 21. Sen mukaan riittävää on, että jäsenvaltiot säätäisivät, että tuomioistuin pitää todennäköisenä tai voi kohtuudella olettaa olevan huomattavasti todennäköisempää että omaisuus on hankittu rikollisen toiminnan kuin muun toiminnan avulla. Esimerkkinä seikasta, jonka perusteella voitaisiin päätellä omaisuuden olevan peräisin rikollisesta toiminnasta, mainitaan se, että henkilön omaisuus on suhteettoman suuri verrattuna hänen laillisiin tuloihinsa.
Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä (12 artikla)
Luvun 9 §:n mukaan menettämisseuraamus määrätään syyttäjän tai rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain (692/1993) 3 §:ssä tarkoitetun virkamiehen vaatimuksesta. Myös asianomistaja voi esittää menettämisvaatimuksen ajaessaan yksin syytettä. Korkeimman oikeuden mukaan asianomistaja voi vaatia menettämisseuraamuksen tuomitsemista, jos syyttäjä on peruuttanut syytteen, samaten muutoksenhaussa silloin, kun syyttäjä on esittänyt alemmassa oikeusasteessa menettämisvaatimuksen, mutta ei ole hakenut muutosta (KKO 2006:95). Pykälän 2 momentin mukaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 b §:ssä säädetään perusteista, joiden nojalla syyttäjä saa jättää menettämisvaatimuksen esittämättä.
Rikoshyödyn määritelmä on ollut arvioitavana myös muita konfiskaatiota koskevia EU-instrumentteja ja kansainvälisiä sopimuksia voimaan saatettaessa. Puitepäätöksen 2001/500/YOS (neuvoston puitepäätös rahanpesusta, rikoksentekovälineiden ja rikoksen tuottaman hyödyn tunnistamisesta, jäljittämisestä, jäädyttämisestä tai takavarikoimisesta ja menetetyksi tuomitsemisesta), johon direktiivin johdanto-osan kappaleessa 14 siis viitataan, 3 artiklan 2 kappaleen mukaan ilmaisulla rikoksen tuottama hyöty on puitepäätöksessä sama merkitys kuin vuoden 1990 yleissopimuksen 1 artiklassa. Mainitulla yleissopimuksella tarkoitetaan rikoksen tuottaman hyödyn rahanpesua, etsintää, takavarikkoa ja menetetyksi tuomitsemista koskevaa Euroopan neuvoston vuoden 1990 yleissopimusta (SopS 53/1994, jäljempänä vuoden 1990 yleissopimus). Vuoden 1990 yleissopimuksen 1 artiklan a) kohdan mukaan ”rikoksen tuottamalla hyödyllä” tarkoitetaan rikoksista koituvaa taloudellista etuutta. Kohdan mukaan etuus voi olla mitä tahansa artiklan b) kohdassa määriteltyä omaisuutta. Artiklan b) kohdan mukaan ”omaisuus” tarkoittaa kaikkea aineellista tai aineetonta, irtainta tai kiinteätä omaisuutta sekä asiakirjoja tai muita todistuksia omistuksesta tai oikeudesta omaisuuteen. Yleissopimusta koskevan selitysmuistion mukaan rikoshyödyn laajalla määritelmällä on haluttu varmistaa esimerkiksi sijaan tulleen tai rikoksesta välillisesti peräisin olevan omaisuuden lähtökohtainen sisältyminen määritelmään. Vuoden 1990 yleissopimus on tullut voimaan Suomessa 1 päivänä heinäkuuta 1994.
Säännöstä tulkitaan yleensä niin, että konfiskoitavissa on rikoksen välitön hyöty, mutta ei välillinen hyöty, jolla tarkoitetaan välittömän hyödyn sijaan tullutta omaisuutta. Jaottelun käytännöllistä merkitystä vähentää olennaisesti hyödyn tuomitseminen menetetyksi arvona.
Artiklasta seuraa, että direktiivissä edellytetty menetetyksi tuomitseminen ja jäädyttäminen on ulotettava artiklassa lueteltuihin rikoksiin. Rikokset on Suomen lainsäädännössä säädetty rangaistaviksi, jolloin niihin soveltuvat myös menettämisseuraamuksia sekä menettämisseuraamuksen turvaamiseksi tehtäviä vakuustakavarikkoa ja takavarikkoa koskevat säännökset. Muihin rikoksiin direktiivin velvoitteita ei edellytetä sovellettavaksi. Koska direktiivissä säädetään ainoastaan vähimmäisvelvoitteista, estettä ei ole myöskään sille, että menetetyksi tuomitseminen ja jäädyttäminen direktiivin edellyttämässä laajuudessa ulotettaisiin myös muihin kuin direktiivissä tarkoitettuihin rikoksiin. Jos menetetyksi tuomitsemista koskevat säännökset rajattaisiin 3 artiklassa lueteltuihin rikoksiin, jouduttaisiin säätämään erilliset säännökset EU-lainsäädännöllä harmonisoituihin rikoksiin liittyvistä menettämisseuraamuksista. Lainsoveltamisen kannalta tämä olisi monimutkainen ratkaisu. Olisi selkeämpää sisällyttää direktiivin edellyttämät lainsäädäntömuutokset menettämisseuraamuksia koskevaan rikoslain 10 lukuun, jolloin ne soveltuisivat myös muihin kuin direktiivin 3 artiklassa lueteltuihin rikoksiin liittyviin menettämisseuraamuksiin. Esityksessä ei siten ehdoteta rajattavaksi ehdotettuja lainsäädäntömuutoksia 3 artiklassa mainittuihin rikoksiin.
Omaisuutta ei rikoslain 10 luvussa määritellä, mutta sen on tulkittu kattavan sekä aineellisen että aineettoman omaisuuden. Sekä laajennetun hyödyn että rikoksentekovälineen menetetyksi tuomitsemista koskevien säännösten mukaan menettämisseuraamuksen kohteena on omaisuus. Rikoksentekovälineenä 10 luvun 4 §:ssä mainitaan myös esine. Määritelmä kattaa rikoksen tekemiseen tosiasiallisesti käytetyn esineen tai omaisuuden lisäksi rikokseen läheisesti liittyvän esineen tai omaisuuden, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tahallista rikosta varten hankittu tai valmistettu taikka ominaisuuksiltaan erityisen sovelias tahallisen rikoksen tekemiseen. Pykälässä määritelty rikoksentekoväline kattaa myös direktiivin määritelmässä tarkoitetun omaisuuden, jota aiotaan käyttää rikoksen tekemiseen. Estettä ei muutoinkaan ole sille, että jäsenvaltioiden kansallisen lain terminologia jossain määrin poikkeaa direktiivissä käytetyistä sanamuodoista, kunhan lainsäädäntö mahdollistaa direktiivissä tarkoitettujen rikoksentekovälineiden ja omaisuuden tuomitsemisen menetetyksi direktiivissä edellytetyn laajuisena.